Monday, May 30, 2005

Ullasta...

Lueskelin uuden Ullan jo hyvissä ajoin ennakkoon, mutta vasta äsken huomasin Fifi-artikkelin saaneen kuvitustakin - osan näistä kuvista mä olen nähnyt aikaisemminkin... Ja olisin kuvannut huolellisemmin, jos olisin tiennyt niiden pääsevän "julkisuuteen" :)

Sunday, May 29, 2005

Kyllä minä vielä neulonkin

Tänään valmistui Hippystä väsäilemäni poncho. Ostin langat eräältä Novitaklubin neulomolaiselta, mutta tietenkään kaksi ja puoli kerää eivät ihan riittäneet ja lankaa piti ostaa vähän lisää sillä seurauksella, että sitä jäi taas vähän vajaa kerä = vähän hyödytön määrä.


Hippy-poncho
Ohje: Novita 3/2000 malli n:o 24 erittäin muunneltuna
Puikot: 8


Neulomon keskustelusta bongasin myös vinkin neuloa jumppapallon päällä ja treenata siten vatsa- ja selkälihaksia.
- Tulokset eivät vielä nähtävissä
- Lupaan raportoida aiheesta jatkossa


Tämä oli tekeillä tuossa pallon päällä otetussa kuvassa. Lämmin kiitos vielä Neulavaaran Paumaulle ohjeesta!


Lähikuvaa mallineuleesta

Saturday, May 28, 2005

Meemaillaan sitten, kun ei neulomuksistakaan ole mitään kerrottavaa

Tämän olet nähnyt ainakin jo Riikan ja Susannan blogeissa

Ota lähin kirja, käännä sivulle 21, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee:
lopulta, yön tullessa, alkoi kypsyä päätös raskauden keskeyttämisestä. (Kerttu Lähteenmäki: Keskenmeno, yli 40 tositarinaa. Luen ihan vaan siksi, että voisin työssäni edes jotenkin kuvitella mitä sen kokeneet tuntevat.)

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?
Paperiläjää, jossa on kutsu kesäsijaisten perehdytykseen, kalenteri ja muistilappusia

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?
Eilen Melkkari- ja Salkkari-uusintoja. Säälittävää, mutta sopivan aivotonta.

Arvaa katsomatta paljonko kello on:
Puol kuus

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?
17.20

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?
Naapurista ilmeisesti imuroinnin ääntä ja kadulla taitaa mennä moottoripyörä

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?
Tulin sisälle noin puol tuntia sitten. Kävin Prismasta hakemassa kassalle unohtuneen huulikiillon, jonka päivällä ostin. Kävelin Prismalta kotiin noin kuus kilometriä, oli kiva keli.

Mitä nettisivua katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle?
Esikatselin uutta Ullaa, joka näytti olevan jo melkein valmis.

Näitkö viime yönä unta?
Noup, en muista oikeastaan koskaan näkemiäni unia.

Milloin viimeksi nauroit?
Päivällä armaani ilmakitaran soitolle.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?
Eräs v-mäinen ihminen hymyili minulle ja sanoi ystävällisiä sanoja, lasketaanko tämä?

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?
Varmaan Pretty Womanin nyt muutama viikko sitten kun se tuli telkkarista.

Jos sinusta tulisi yön yli monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?
Yhtä sun toista mitä on nyt puutelistalla; farkut, parit kengät ja tietenkin lankaa. Sitten ehkä asunnon ja toisen auton.

Pidätkö tanssimisesta?
En varsinaisesta tanssimisesta, mutta en voi paikallaankaan olla, jos kuulen jossakin musiikkia josta pidän.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
Vähän vaikeaa kuvitella…

Mitä on sen huoneen seinillä jossa nyt olet?
Yksi ainoa muistilappu seinään teipattuna tuossa näytön yläpuolella. Opiskelija-asuntosäätiöllä ei saa tehdä reikiä seiniin.

Tulevien lasten nimet?
Veera ja Leevi

Mitä olet tänään syönyt?
Lettuja, kotitekoista kanaa pähkinäkastikkeessa ja paistettua riisiä sekä äidin tekemän vispipuuron loput.

Koska olet viimeksi halannut äitiäsi?
Viime sunnuntaina, kun olin kotonakotona käymässä.

Wednesday, May 25, 2005

Mitä sitä tulikaan tehtyä...

10 vuotta sitten minä…
…Jännitin yläasteelle menoa
…Nukuin ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa taivasalla – ihan kaverin kanssa ja omasta vapaasta tahdosta siis
…Neuloin tai virkkasin luultavasti jotakin pientä nyheröä, mitä nimitin rantakassiksi

5 vuotta sitten minä…
…Toivuin pikkuhiljaa elämäni ensimmäisestä sydänsurusta
…Bailasin alaikäisenä K-18 juhannusfestareilla itse virkattuun toppiin sonnustautuneena
…Jännitin abivuotta ja pohdin miksi haluan isona

3 vuotta sitten minä…
…Olin opiskellut vuoden terveydenhoitajaksi ja päättänyt, että sitä minä haluan isona tehdä
…Olin asunut vuoden pois kotoa, ja odotin kesää, jotta pääsisin sinne takaisin edes kesäajaksi
…Jännitin armaani armeijaan menoa ja tankkasin hänen läheisyyttään

1 vuosi sitten minä…
…Olin asunut vuoden avoliitossa ja kihlauduin armaani kanssa
…Vietin ensimmäisen kaupunkikesäni olosuhteiden pakosta (=kesätyön vuoksi)
…Huomasin paisuttaneeni pikkukotini lankavarastoja jo aikamoisiksi

Tähän asti tänä vuonna minä…
…Olen tullut ensimmäistä kertaa kummiksi
…Olen täysin kyllästynyt opiskeluun…mutta olen silti pohtinut jatkaisinko joskus opintojani
…Olen neulonut ja surffaillut paljon ja perustanut oman neuleblogin

Eilen minä…
…Viimeistelin ja palautin toiseksi viimeisen ja viimeisen kirjallisen koulutyöni
…Purin kaksi kerää puuterinväristä Hippyä, koska se ei halunnutkaan Fanniksi
…Pyykkäilin ja viikkailin

Tänään minä…
…Olin viimeistä kertaa oikeasti koulussa tunnilla…
…ja join sen kunniaksi opettajan tarjoamaa kuohuviiniä klo 12 päivällä
…Lähden illalla korruptiopäivällisille valmistumisen kunniaksi

Huomenna…
…Menen toisille korruptioillallisille samasta syystä
…Selvitän korkeaksi paisuneen keskeneräisten asioiden pinon
…Neulon ja otan rennosti

Ensi viikolla…
…Valmistun virallisesti täältä
…ja sonnustaudun kaksi kertaa hienoksi (koulun valmistujaisjuhlaan ja lapsuudenkodissa vietettäviin juhliin)
…Alan viettää parin viikon kesälomaa

Loppuvuoden tavoitteenani on…
…Saada työsuhde joka jatkuu kesän jälkeenkin, vaikka vain määräaikaisena ja…
…luoda kontakteja työelämätahoihin
…Tulla paremman itsekurin omaavaksi ihmiseksi

PS. Kiitos kaikille edellisen postauksen lohdutusviesteistä, jo helpotti :)

Tuesday, May 24, 2005

Käyköhän täällä enää kukaan...?

Vähän samanlaisissa fiiliksissä siis kuin Hepuli-Alma taannoin...
Se huutaa "hep", joka lukee tän :)

Monday, May 23, 2005

Sateenkaarijuttuja

Kävelin perjantaina lankakauppa Aili Jokisen ohi (vaikkei minulla ollut mitään asiaa sinne päin kaupunkia) ja päädyin ostamaan kerän Regian sateenkaarenväristä sukkalankaa, vaikka myyjä kovasti koitti saada minut ostamaan kaksi. Kerästä kuitenkin syntyi viikonlopun aikana ja tänään viidenneksi viimeisenä koulupäivänäni


sneaker-sukat ja siitä riitti vielä... Posted by Hello


...rannehikinauhaankin, jonka neuloin kuunnellessani opiskelukaverin opinnäytetyöesitystä sateenkaariperheistä ja siitä miten täältä valmistuvilla opiskelijoilla on valmiuksia kohdata perheitä. Sateenkaarenvärinen hikinauhani siis sopi hienosti teemaan, paitsi että se on 75 % villaa ja ulkona on 20 astetta lämmintä. Posted by Hello

Thursday, May 19, 2005

Virtuaaliminä biksuissa

Pöllin vinkin täältä, jonne se oli napattu täältä ja loin virtuaaliminäni täällä. Lopputulos oli ihan lohdullinen, vaikka olen surrut jotenkin löystymään päässyttä ulkomuotoani.


Ei se nyt ihan hillittömän pahalle näytä, vaikka olin ihan rehellinen mittoja antaessani. Masu kyllä pömppää enemmän, eikä keula ole noin lattea :) Posted by Hello

Tuesday, May 17, 2005

Valmis pipa ja multiorganizer

Tennessee-pipo kummipojalle valmistui ja uutta tekelettäkin ennätin taas aloitella (en edes uskalla laskea kuinka monetta). Lainasin talvella Erika Knightin tämänkin kirjan ja inspiroiduin siinä esitellyistä virkatuista jutuista siinä määrin, että aloin virkata paketointiin tarkoitettua paperinarua. Tuolloin mihinkään ylimääräiseen ei ollut aikaa, kun joululahjapaniikki pukkasi päälle, mutta nyt eteisen pöydällä – tai tuolihan se oikeasti on – oleilevat rojut alkoivat ärsyttää siinä määrin, että päätin virkata heille oman kopan, johon he voivat järjestäytyä.

PS. Pipovimma ei ota laantuakseen, vaikka kesä on ainakin kalenterin mukaan tulossa. Viimeksi olen iskenyt silmäni tähän Bad Hair Day -pipon malliin.



Kummipojan kesäpipa. Pipoja on vähän tylsää kuvata tyhjinä, mutta taloudestani löytyvät kupolit ovat valitettavasti liian isoja lähiaikoina valmistuneisiin pipoihin. Posted by Hello


Eteisen pöytä (tuoli) ennen...
Mitähän tuon snapsilasikin tuossa tekee?
PS. Huomaa virkattu kesälaukku Posted by Hello


...ja jälkeen sormet verillä virkatun multiorganizer-korin.
Tuolin reunallehan mahtuu jo melkein istahtamaan :)
”Lanka”: paperinaru (esim. postista)
Virkkuukoukku: 5
Malli: ihan omasta hatusta Posted by Hello

Sunday, May 15, 2005

Toinenkin sininen pipo...


tulossa... Posted by Hello


tälle kullanmurulle (kummipojalleni)... Posted by Hello


tämän ohjeen inspiroimana. Posted by Hello

Lanka on tuskastuttavan ohut Tennessee - tai siltä se Samoksen jälkeen tuntuu - ja puikot n:o 3. Kaikki nelosta ohuemmilla neulovat saavat kunnioitukseni, olkaatten hyvät.

Vaihteeksi vaaleansinistäkin

Tämä pieni pipo singahtaa heti huomenna postiin ja Ninnin ystävättären perjantaiyöllä syntyneelle keskospojalle. Ohje on edelleen siitä kirjasta ja lankana Samos.


Samos-pipo Posted by Hello

Friday, May 13, 2005

Meema's Marsupial Totesta ja valkosuklaasta

Marsupial Tote ei tullut mäntysuovan ja lämpöisen veden läträämisestä miksikään, joten hänen valokuvamallin uransa on toistaiseksi ohi.

Aurinkoisen iltapäivän kunniaksi hellin aistejani ja söin tällaisen täällä. Juup, humalaisten älämölö kyllä vähän häiritsi kuulon hellimistä, mutta loput neljä saivat naattia. Miksei valkosuklaisia asioita ole enempää? Fazerilla on vain yksi valkosuklainen patukka ja siinäkin on jotain hitsin crispyä joukossa. Kinder-suklaa on hyvää, mutta sitäkin saa vain niin pieninä patukoina, ettei niistä tuu kuin pahalle tuulelle. Pandan valkosuklaa kelpaa minusta vain leipomiseen. Robert's Coffeesta saa kuitenkin valkosuklaakaakaota ja kesällä valkosuklaajäätelöäkin, joka on vielä parempaa kuin Pappagallon valkosuklaajäätelö. Amen.

Thursday, May 12, 2005

Kunpa kaikki langat avautuisivat tulevaisuuden suunnitelmistaan ja haaveistaan näin äkkiä, eivätkä vain hymyilisi sievästi kaupan hyllyllä ennen ostoskoriin loikkaamista. Norosta tuli Meema's Felted Marsupial Tote Stitch'n Bitch Knitter's Handbookista, tosin aikas muunneltuna. Hän kaipaa vielä hellää käsinhuovutusta, mutta vasta huomenna...


Noron uusi olomuoto Posted by Hello

Vilmiinan villapuoti valloitettu (vasta nyt)

Jokaisen kunnon neulojan* pitää Tampereella käydä Vilmiinan villapuodissa ja Helsingissä Menitassa. Kävin tänään ensinmainitussa silittelemässä vauvanpyllynpehmoisia alpakkalankoja ja ihastelemassa Debbie Blissin lankojen sävyjä.

*mitäs muita määritelmiä me kunnon neulojalle keksittäis?


Valloituksen saldo Posted by Hello

Wednesday, May 11, 2005

Kyllä nyt on vaaleanpunaista...

Olen bongaillut kenkiä ainakin täältä, täältä, täältä ja täältä, joten täältäkin pesee. Mulla on aina vaikeuksia kenkäostoksilla, kun keksin päässäni millaiset kengät haluaisin, ja sitten juuri sellaisia kenkiä ei löydykään mistään, ja suutarilla mittatilauksena teettäminen taitaa olla aikas’ arvokasta. Nämä kengät bongasin Vagabondin sivuilta ja ehdin jo melkein tuhertaa itkua ja hermostuttaa pikkusiskoni ostoskierroksella, kun niitä ei meinannut Suomen Turusta löytyä. Tämä liike kuitenkin pelasti minut epäsopivalta mekko-kenkäyhdistelmältä ja systerin hermojen riekaloitumiselta. Hurmaavat balleriinat ovat täsmälleen samanväriset kuin valmistujaismekkoni, joka asuu vielä liikkeessä, jonka tädit eivät ole vielä ehtineet korjata sitä pienemmäksi, vaikka tämä yksi täti on maksanut koltun jo aikoja sitten.


Vaaleanpunaiset kengät valmistujaishuivipedillä, voilá! Posted by Hello


Kenkien pohjaan painettu psyykkaus/muistutus Posted by Hello

Sunday, May 08, 2005

Vaaleanpunainen pipo täälläkin

Opiskelukaverini pikkuinen tyttö viettää kohta ensimmäistä nimppariaan (ehkä, jos olen päätellyt oikein mihin hänen nimensä suomalaisessa nimpparikalenterissa kuuluisi) ja neuloin hänelle tällaisen pienen pipon. Ohje tähänkin on tästä kirjasta – pitää ottaa kaikki hyöty siitä, koska joku oli mennyt ja tehnyt siitä täällä varauksen – mutta neuloin sen pyörönä ja Samoksesta, kuten Susanna ja Vilmukka. Ohje on mukava ja tällaisia syntyisi nopeasti lisää, ellei koko ajan haluaisi tehdä jotain uutta ja ainakin vähän erilaista kuin ennen.


Pieni vaaleanpunainen pipo Posted by Hello

Pienenpieni paita

Tämä pikkuruinen paita lähtee huomenna postissa serkulleni, joka sai tänään(!) tyttövauvan. Vaaleanpunainen nauha paidan kauluksessa oli alunperin vain mun toiveajattelua ja ostin vaaleansinisen nauhan myös varalle. Päivällä tämän neitokaisen mummi oli kuitenkin soittanut äidilleni, että ei tarvitse vaihtaa sitä neulepaidan nauhaa…

Ohje on Erika Knightin ihanasta kirjasta Neuleita kullannupuille, jossa sen kerrotaan olevan kuin ”sukualbumin sivuilta”, ja niin se minusta vähän onkin. Alkuperäinen ohje oli Jaegerin Baby Merinolle, mutta sain tiheyden natsaamaan aika hyvin Kotiväellä ja kolmosen puikoilla.


Pienenpieni paita Posted by Hello

Tuesday, May 03, 2005

Silmukkamerkit in action

Ei vielä kuvia Kotiväestä uudessa muodossaan, vaan joutavaa löpinää vähän jo pois muodista menneistä (?) silmukkamerkeistä.

Täältä tilaamani silmukkamerkit in action. Pipon kavennukset eivät kyllä olleet kovin monimutkainen juttu, eivätkä näin ollen kaikkein otollisin neule testaukseen. Niin kiintynyt silmukkamerkkeihini kuitenkin jo olen, että meinasin saada hepulin, kun meidän sohva yritti syödä yhden näistä – vähän niin kuin eräs tuoli täällä.


Silmukkamerkit Posted by Hello